Tervetuloa

Armo riittää -lehti

Kuuntele luentoja

Kirjoja Internetissä

Viikon sana

Raamattutunnit

Nuoret aikuiset

Yhteystiedot

Kristus-päivät

Tilauslomake

Linkkejä
Raamattutunnit

Wilhelmi Malmivaaran syntymästä 150 vuotta
Paavo Suihkonen

Wilhelmi Malmivaara syntyi Lapualla 13.2.1854, joten hänen syntymästään on kulunut 150 vuotta. Hänen isänsä oli kuuluisa herännäispappi Niilo Kustaa Malmberg ja hänen äitinsä Heleena o.s. Huhtala, joka oli Niilo Kustaa Malmbergin toinen vaimo. Wilhelmi Malmivaara kuoli Helsingin diakonissalaitoksessa 12.1.1922. Aukusti Oravala on kirjoittanut hänestä elämäkertateoksen (Wilhelm Malmivaara. Elämä ja elämäntyö. Lapua Porvoo 1929.), ja Olavi Kares on tarkastellut 5-osaisessa teoksessaan Heränneen kansan vaellus monipuolisesti Malmivaaran elämäntyötä, hänen toimintaansa heränneiden johtajana, Siionin virsien uudistajana jne. Osmo Tiililä on tehnyt tutkimuksen Suomalainen kristillisyys Wilhelmi Malmivaaran edustamana (1944), jossa hän kuvaa monipuolisesti ja arvostavasti mm. Malmivaaran raamatullisuutta ja kirkollisuutta, hänen suhdettaan muihin uskonnollisiin suuntiin ja hänen uskonnäkemystään ja teologiaansa.

Malmivaara toimi pappina Nilsiässä, Kiuruvedellä, Paavolassa ja Lapualla, jossa hän oli kirkkoherrana vuodesta 1900 lähtien kuolemaansa asti. Wilhelmi Malmivaara oli Jumalan valitsema ase herännäisyyden uudistamiseksi. Herännäisyydessä oli hajaannuksen aika Paavo Ruotsalaisen (kuoli 1852) ja Niilo Kustaa Malmbergin (kuoli 1958) kuoleman jälkeen. Suurin osa papeista erosi herännäisyydestä ja liittyi joko F.G. Hedbergin vaikutuksesta syntyneeseen evankelisuuteen tai ns. raamatulliseen (beckiläiseen) suuntaan. Elämänliike muuttui ulkonaisia tapoja korostavaksi suunnaksi. Nuoriso mukautui maailmaan, ja vanhat jäivät muistelemaan menneitä. Tätä herännäisyyden kautta kutsutaan "ukkojen ajaksi", sillä jotkut vanhat, kuten Arvi Logren Lapualla ja Taneli Rauhala Nivalassa, koettivat pitää yllä seuraliikettä.

Wilhelmi Malmivaara lähti lukemaan papiksi hurskaan äitinsä toiveen takia. Hän kertoo muistelmakirjassaan: "Tuo virka ei minua miellyttänyt pappien silloin yleisen suruttomuuden tähden" (Puoli vuosisataa heränneiden keskuudessa, s. 34). Hän valmistui papiksi v. 1876, mutta koki ensimmäisinä pappisvuosinaan suurta arkuutta työssään, koska hän tunsi olevansa osaton omakohtaisesta hengellisestä elämästä.

Kiuruvedellä ollessaan Malmivaara koki hengellisen murroksen. Hän kertoo siitä muistelmakirjassaan (s. 35-36): "Äitini oli luonani Kiuruveden pappilassa eräänä kauniina kevätpäivänä 1881. Pidin pappilan tuvassa rippikoulua. Omituista herätysliikettä oli tämän koulun kestäessä ilmennyt rippikoulunuorisossa. Toista viikkoa oli vielä koulun päättymiseen, ja olimme aikoneet vaimoni kanssa lähteä sen jälkeen kyyditsemään Nivalaan äitiäni, joka aikoi käydä Lapualla. Mutta asiassa teki Herra käänteen. Lopettaessani siltä päivältä rippikoulun saimme kokea helluntai-ihmeen. Kun lähdin kouluhuoneesta mieli murtuneena, jäivät kaikki oppilaat sinne. Istahdin verannan penkille ajatuksiini vaipuneena. Tuvasta kuului hiljaista itkun nyyhkytystä, joka muuttui yhtäkkiä sydäntä vihlovaksi parkaisuksi, ja useita nuorukaisia tuli hätääntyneinä juosten minua kohti päärakennuksen rapuille. Nyt ne tulevat kysymään neuvoa parannuksen tekoon, enkä minä tiedä itsekään koko asiasta tuli mieleeni; lähdin kiireesti kamariini ja ehdin saada oven lukituksi jälkeeni. Toiset itkivät oven takana, minä Herran jalkoihin polvistuneena huoneessa, ja minun on aina täytynyt pitää tätä hetkeä sinä, jolloin Herran armo särki sydämeni pohjan. Toinnuttuani jonkin verran ja rippikoululaisten lähdettyä asuntoihinsa menin jälleen ulos istumaan, vaimoni ja äitini saapuessa viereeni. Puheltuamme ja itkettyämme hetken yhdessä, sanoi äitini äkkiä: "Minun täytyy päästä huomenna lähtemään Lapualle."

Turhensimme vaimoni kanssa hänen aiettaan, mutta hän ei tuumaamme taipunut.

- Minä olen nyt saanut, mitä olen Herralta pyytänyt, eikä minulla ole enää täällä mitään tekemistä, minun täytyy päästä Lapualle kuolemaan - hän lausui, ja tämä olikin viimeinen päivä, minkä tässä elämässä hänen kanssaan vietin.

Tämän jälkeen Kiuruvedellä alkoi väkevä herätys, joka ulottui joka puolelle pitäjää. Oli kuin kevättulva olisi pyyhkäissyt seudun yli. Puhuessaan Herättäjän vuosikokouksessa 1913 Malmivaara muisteli näitä aikoja: "Eräänäkin keväänä rippikoulua pidettäessä ei ollut sitä taloa, sitä mökkiä täällä kirkonkylässä, jossa ei olisi itketty Jeesuksen jaloissa, jossa eivät olisi ylistysvirret Herralle kaikuneet. Maailmaraukka sanoi: 'Nyt tulevat kaikki hulluiksi.' Ne olivat ihania aikoja, nämä muistot ovat ihanimpia elämän muistoja."

Siunauksellinen työ jatkui sitten Paavolassa ja Lapualla. Wilhelmi Malmivaaran panos herännäisyyden uuden nousun hyväksi perustui hänen julistus- ja sielunhoitotyöhönsä, mutta myös hänen muuhun toimintaansa. Hän perusti Hengellisen Kuukauslehden, joka alkoi ilmestyä v. 1888 ja ilmestyy edelleen. Hyvin merkittävä ja pitkälle tulevaisuuteen vaikuttava oli hänen suorittamansa Siionin virsien uudistus, joka valmistui v. 1893. Malmivaara perusti Juho Malkamäenja Mauno Rosendalin kanssa v. 1892 kustannusosakeyhtiö Herättäjän, jonka tehtävänä oli kustantaa hengellistä kirjallisuutta. Tämän kustannusliikkeen ensimmäinen vuosikokous pidettiin Ylistarossa 6.7.1893. Vuosikokouksen yhteydessä pidetyt seurat olivat alku nykyisille herättäjäjuhlille. Vuonna 1912 perustettiin sisälähetysseura Herättäjä. Malmivaara vaikutti ratkaisevasti myös ensimmäisen heränneiden kansanopiston perustamiseen. Lapuan Karhumäkeen perustettu opisto aloitti toimintansa v. 1914, ja sen ensimmäinen johtaja oli Wilhelmin poika Väinö Malmivaara, josta myöhemmin tuli Oulun hiippakunnan piispa. Wilhelmi ja Väinö Malmivaara olivat mukana myös kun perustettiin Raudaskylän opisto Ylivieskassa v. 1919.

Malmivaara uudisti Siionin virret, mutta hän oli itsekin virsirunoilija. Virsikirjassa on kolme hänen omaa virttään (nrot 28, 371, 631) ja yhdeksäntoista hänen uudistamaansa virttä. Virsi "Oi Herra, jos mä matkamies maan" on suomalaisen virsirunouden helmiä. Tämä virsi syntyi Malmivaaran elämän raskaimpien kokemusten jälkeen. Vuoden 1901 kevään ja kesän aikana häneltä kuoli vaimo ja kaksi tytärtä lavantautiin. Malmivaaran lapsista oli jo Kiuruvedellä kuollut kaksi tytärtä ja poika.

Malmivaara oli aina ihaillut laulua "Minne käy tuulen ilmassa tie", ja tämän laulun säveleen hän runoili virtensä "Oi Herra, jos mä matkamies maan". Virsi esiintyi ensi kerran painetussa muodossa Hengellisen Kuukauslehden helmikuun numerossa v. 1903, ja sen otsikoksi oli merkitty "Minne". Aukusti Oravala on luonnehtinut tätä virttä seuraavasti: "Siinä on suomalaisen hengen kaihoa ja kristityn ikävää, jumalanlapsen nöyrää luottamusta ja rukousta. Jumalan yhteyttä etsivä ja Jumalassa elävä sielu tuntee siinä oman itsensä, sisimmän kaipauksensa, syvimmän tarpeensa ja herkimmän värähtelynsä. Suomalainen kristillisyys, jonka mukana on hiljainen suru ja hiljainen kaiho, on tässä laulussa saanut kauneimman ilmennyksensä, sen taustana on eletyn elämän kärsimykset, mutta etualana kristityn suurenmoinen toivo saada kerran kohdata omaisensa ja ystävänsä ja päästä joukkoon autuaitten" (teoksessa Wilhelmi Malmivaara s. 251-252.) Nykyisessä Siionin virsien laitoksessa on kahdeksan Malmivaaran virttä.

Muusta Wilhelmi Malmivaaran kirjallisesta tuotannosta mainittakoon lämminhenkinen muistelmakirja Puoli vuosisataa heränneiden keskuudessa ja hänen Paavolassa pitämistään raamattutunneista koottu teos Kaita tie Joonan kirjan valossa, jossa kuvataan kristityn vaellusta siten, että sitä verrataan Joonan elämään. Tässä teoksessa ilmenee Malmivaaran uskonnäkemys hyvin selvästi ja havainnollisesti. Malmivaaran saarnoista on koottu 2-osainen teos Viestejä vaivatuille ja seurapuheista teos Salattu voima.

Malmivaaralla riitti tarmoa myös luottamustehtäviin: hän oli valtiopäivämiehenä ja kirkolliskokousedustajana, kummassakin tehtävässä n. kaksikymmentä vuotta.

Malmivaaran uskonnäkemyksen, teologian ja julistuksen hallitsevana piirteenä on Kristus-keskeisyys. Kirjoituksessaan Armon järjestys (Hengellinen Kuukauslehti 4/1894) hän sanoo: "Kristus on keskipisteenä kaikissa Raamatun opetuksissa; joka on Kristuksessa, on uusi luontokappale, joka on hänestä osaton, hän on kuollut. Uskon tila on osallisuus Kristuksesta, epäuskon tila on osattomuus hänestä. Ilman Kristusta ei voida mitään, ei uskoa, ei parantua, s.o. ei minkäänlaisia elävän töitä tehdä; kun saadaan Kristus, niin on saatu hänessä kaikki. Hänessä on syntien anteeksiantamus, vanhurskaus, elämä, pyhityksen voima ym. eikä ulkona hänestä mitään näistä."

Eräässä vuonna 1914 pitämässään saarnassa hän sanoo: "Koko Jumalan armotaloudessa on vain kaksi asiaa: Kristus ja syntinen. Näissä kahdessa on koko autuudenjärjestys. Eikä oikeastaan mitään muuta kuin nämä kaksi asiaa olekaan pyhän Raamatun sisältönä. Kristus toisaalla, toisaalla syntinen, Armahtaja ja armahdettava, Auttaja ja autettava, vanhurskas ja väärä, taluttaja ja eksyvä. Näitä kahta koettaa Jumala sovittaa yhteen. Meidän pelastuksemme riippuu kokonansa siitä, pääsevätkö ne toistensa pariin vai ei." "Kristus tuli alas taivaasta tänne maailmaan syntisten luo, etsimään syntistä, auttamaan häntä omaksensa, itkemään hänen itkujansa, kärsimään hänen kipujansa, kuolemaan hänen kuolemansa". (Viestejä vaivatuille I s. 129.)

Kristityn uskonelämästä hän sanoo eräässä toisessa saarnassaan: "Koko hengellinen elämä on Jeesuksen seuraamista. Jeesuksen seuraamista on parannus, usko, rakastaminen, rukoileminen, kilvoitteleminen, kaikki se, mistä Raamattu kertoo kristityn elämässä. Sillä Jeesus Kristus on yksin elämä. Hän sanoo: Minä olen ylösnousemus ja elämä. Ei löydy elämää muualta, sitä on turha tavoitellakaan. Kaikki mikä jää ulkopuolelle Jeesusta Kristusta, on kuolemaa, kuollutta niin sinä ja minä, ellemme ole osallisina Hänessä, ellemme ole Hänen seurassansa. Joka on Kristuksessa, hän on uusi luontokappale, ei muut. (Viestejä vaivatuille I s.286.)

Osmo Tiililä on kuvannut Malmivaaran uskonnäkemystä mm. conformitas Christi -käsitteen avulla (Suomalainen kristillisyys Wilhelmi Malmivaaran edustamana s. 151-161.) Tämä käsite, jota on sovellettu myös Lutherin teologiaan, merkitsee monia asioita: kristitty on persoonallisessa suhteessa Kristukseen, Kristus asuu kristityssä; keskeistä ei ole se, mitä kristitty tekee, vaan mitä Kristus tekee, se miten hän saa muodon kristityssä; Kristus ei ole esikuva vaan lahja; conformitas Christi on myös sellaista Kristuksen kaltaisuutta, jossa ihminen joutuu hänen ikeensä alaiseksi, samanlaiseen elämänosaan ja ristinkantajaksi sekä lihansa ristiinnaulitsijaksi mutta myös osalliseksi uudesta elämästä. Malmivaara puhuu paljon myös kristityn kokemista ahdistuksista, jotka liittyvät Kristuksen seuraamiseen.

Usko on Malmivaaralle enemmän ikävöimistä kuin omistamista sikäli kuin nämä voidaan selvästi erottaa toisistaan. Tiililä on kuvannut Malmivaaran näkemystä näin: "Usko ei ole asettumista lepoon ja saavutetun turvallisuuden varaan, vaan se on pikemminkin kannustin etsimään turvaa Armahtajalta. Ei voida puhua uskon tilasta, sillä elämä on pelkkää jokapäiväistä ratkaisua ihmisen nostaessa silmänsä synnin ja ahdistuksen kurjuudesta apua kohti. Joka nyt - niin Malmivaara ajattelee - pitää päämääränään pysyvän pelastusvarmuuden hankkimista, ei oikeastaan tajua, mistä kristityn elämässä on kysymys. Pelastusvarmuus psykologisena tilana ei ole ihmisen päämäärää, vaan itse pelastus, saipa siitä sitten varmuuden tai ei. On painettava eteenpäin vaikka silmät ummessa ja jätettävä varmuuden antaminen Jumalalle, joka sen antaa tai on antamatta niin kuin hän hyväksi näkee." (Suomalainen kristillisyys Wilhelmi Malmivaaran edustamana s. 193.)

Toisaalta Malmivaaran saarnoissa on myös uskonrohkeutta ilmentäviä kohtia. Niinpä hän saattaa sanoa: "Ei ikinä petä Jumalan puhuma sana, vaikka kaikki muu pettäisi" (Viestejä vaivatuille I s. 117).

Malmivaara korostaa sitä, että Jumala kuljettaa usein teitä, jotka eivät tunnu ihmisestä miellyttäviltä. Kristityn kasvaminen on pienemmäksi tulemista. Ihminen pyrkii ylpeydessään ylös, mutta Herra painaa alas. Jumala repii "kaikki entiset rakennukset ihmissydämessä maan tasalle" niin että Kristuksesta tulee kristityn ainoa perustus.

Wilhelmi Malmivaara oli herätyssaarnaaja. Hän teki kuulijoille selväksi, että on vain kaksi tietä. Hän ei vedonnut niinkään ihmisten tunne-elämään kuin omaantuntoon. Hän korostaa hyvin voimakkaasti Jumalan sanaa ja sen vaikutusta. Hän kohdistaa usein sanottavansa kuulijoihinsa.. Hän saamojensa lopussa on usein seuraavanlaista kyselyä: "Niin, mikä on sinun suhteesi Herraan, sinun, sinun? Sitä Herra tänä rukouspäivänä kysyy. Pelottaako sinua pahuus, miellyttääkö vanhurskaus? Oletko kasvosi kääntänyt Jeesukseen Kristukseen päin vai selinkö seisot Häneen sinäkin, joka tänä päivänä ehtoollista nautit" (Viestejä vaivatuille I s. 339.) Tuskin on juuri kukaan muu kohdistanut sanojaan valtiopäivien juhlajumalanpalveluksen osanottajiin samaan tapaan kuin Wilhelmi Malmivaara. Hänen viimeinen tehtävänsä kansanedustajana oli saarnan pitäminen valtiopäivien päättäjäisjumalanpalveluksessa 11.3.1919. Hänen tekstinään olivat Jeesuksen sanat "Uskotko sinä Jumalan Poikaan" Saarnassaan hän mm. sanoi: "Mitä tekee Suomen kansa, mitä sen edustajat? Seisahtuvatko auttajansa eteen kuulemaan hänen puhettaan vai luottavatko omaan viisauteensa ja voimaansa, puolueeseensa ja äänestäjälaumoihinsa sulkien korvansa ja sydämensä häneltä, jonka kädessä kohtalomme on. Käyköön hallitusmiesten, edustajien ja meidän jokaisen sydämeen pikaista ratkaisua vaativana Herran kysymys: Uskotko sinä, sinä juuri, Jumalan Poikaan?"

Malmivaara puhuu usein Kristuksen luo tulemisesta ja hänelle antautumisesta, mutta hänen julistuksensa on kuten edellä jo on todettu erittäin Kristus-keskeistä. Hän puhuu toisaalta usein myös siitä, että Kristus itse tulee häntä etsivän luo. Virtensä "Sun sanas, Herra, kutsuu luokses meitä (virsikirjassa nro 371) neljännessä säkeistössä hän kyselee: "Vaan miten sokeana nähdä voisi ja tiekö eksyneelle tuttu oisi, mitenkä rampa pääsee liikkumaan, mitenkä kuollut nousee haudastaan?" Samassa virressä (7. säk.) hän rukoilee: 'Ah ole, Jeesus, tienä eksyneelle, virvoittajaksi tule väsyneelle ja elämäksi mulle kuolleelle ja totuudeksi valheen orjalle."

Wilhelmi Malmivaaran 2-osaisen saarnakokoelman nimi on Viestejä vaivatuille, ja nimensä mukaisesti se sisältää paljon saarnoja, joissa julistaja asettuu kuulijan (lukijan) vierelle, rohkaisten ja lolduttaen. Kuulijaa ei pakoteta eikä kiristetä, vaan hänet ikään kuin nostetaan Kristuksen käsivarsille. Vajaa vuosi ennen kuolemaansa pitämässään pääsiäispäivän saarnassa hän sanoo: "Hän elää ja sinä saat elää Hänessä ja Hänen kauttansa. Tuo halusi päästä Häneen käsiksi on jo sitä elämää, minkä Hän sinussa vaikuttaa. Tuo voimattomuutesi tunto on Hänen työtänsä, tuo valituksesi on rukousta Hänelle. Tuo vaivasi, ettet itse kykene esteitä poistamaan tieltäsi, on Herralle tuttu. Hän kuulee jo taampaa ahdistuneen huokaukset. Kuule, ei Hän ole kaukana sinusta, ei Hän ole kuollut! Sinunkin vaivasi ja murheesi alla, mikä sydäntäsi rasittaa, saat jo katsella tuota ylösnoussutta Jeesusta, elää salattua uskonelämää Hänessä. Sinä saat sen näin sentähden, että Hän nousi ylös ja avasi haudan." (Viestejä vaivatuille I s. 199.)

* * *

Päivitetty 16.11.2004.