Eri puolilta maailmaa tulee tietoja siitä, miten ihmiset
saavat hengellisissä kokouksissa ihmeellisiä elämyksiä ja
kokemuksia. Kuluneen talven aikana ovat esim. uutiset ns.
Toronton herätyksestä levinneet maailmalle. Lentokentän
kupeessa olevan seurakunnan tilaisuuksista on tullut
mediatapahtumia.
Toronton karismaattisessa seurakunnassa ihmiset kaatuvat
(kuten monet täällä Suomessakin), mutta lisäksi he
kokoussalin lattialla nytkähtelevät, tärisevät, itkevät ja
nauravat. Samanlaista kerrotaan tapahtuneen mm. Englannissa
ja Ruotsissa.
Sunnuntaina jumalanpalvelusten saarnateksti Luuk. 10:17-20
näyttää tukevan tällaisia herätyskokouksia. Luukashan kertoo
Jeesuksen opetuslapsista, jotka palasivat Mestarinsa luo
riemumielin kertoakseen hänelle hyvin ihmeellisistä
tapahtumista. Ihmeellisistä asioista puhui Jeesuskin. Pahat
henget olivat heille alamaisia.
Jeesuksen ja hänen opetuslastensa tekemiä ihmeitä ja näitä
nykyisiä ilmiöitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa toisiinsa.
Niiden välillä on ammottava ero. Joka ei tätä näe,
odottakoon aikansa.
Siellä missä jo ollaan Suomen oloja pitemmällä, näiden
ihmeliikkeiden olemus aikaa paljastua. Jossakin vaiheessa se
selviää täälläkin.
Ei tarvitse olla asioihin vihkiytynyt teologi tai syvällinen
uskova, jotta ymmärtäisi, että nuken herättäminen eloon,
rikkinäisen pyykinpesukoneen korjaaminen uskon avulla, auton
bensiinitankin täyttäminen rukouksen voimalla, valokuvan
ottaminen Jeesuksesta (myyntihinta 9,95 dollaria/kpl) ja
kuolleen käynti taivaassa ja paluu maan päälle kertomaan
kokemuksistaan eivät liity kristinuskoon, vaikka tällaisiin
asioihin moni Amerikassa uskoo.
Sielunvihollinen on liikkeellä, niin kuin hän oli ajanlaskumme
alussa. Osa kristityistä taipuu nyt hänen kiusaustensa alla.
Kristinusko on paikka paikoin harhapolulla. Siitä osoituksena
synnintunto vaihtuu alamittaisuuden ja kokemattomuuden
tunnoksi: ellen ole kokenut sitä ja tätä, olen muita
huonompi. Kaipuu elää Jumalalle mieleen vaihtuu kaatumisen
kaipuuksi, hyvänolon tunteeksi tai hillittömäksi nauruksi.
Näillä poluilla Pyhän Jumalan pelko muuttuu hengelliseksi
sokeudeksi tai klovnien esittämäksi messuksi.
Sunnuntain aihe on "Jeesus kiusausten voittajana". On
merkittävää, että kiusatessaan Jeesusta pimeyden päämies
tarjosi hänelle nimenomaan kokemuksia ja ihmeitä: kivien
muuttumista leiviksi, varjeltumista kymmenien metrien
putoamisessa ja valtaa yli suurten ihmisjoukkojen.
Nämä kokemukset Jeesus torjui ja voitti siten Paholaisen.
Mistä löytyvät ne ihmiset, jotka nyt lähtevät torjumaan
sielunvihollista? Mistä löytyvät ne ihmiset, jotka ottavat
vastaan apostoli Jaakobin kehotuksen:
"Taipukaa siis Jumalan alaisuuteen, mutta vastustakaa
Paholaista – –. Puhdistakaa kätenne, synnintekijät,
puhdistakaa sydämenne, te kahtaalle horjuvat! Tuntekaa
kurjuutenne, surkaa ja itkekää! Kääntyköön naurunne
murheeksi, ilonne masennukseksi. Nöyrtykää Herran edessä,
niin hän on teidät korottava." (Jaak 4:7-10.)
Sunnuntain saarnatekstissä Jeesus johdattaa samalla tavalla
laumaansa takaisin oikealle tielle sanomalla: "Älkää – –
siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan
iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina
taivaissa."