Tervetuloa

Armo riittää -lehti

Kuuntele luentoja

Kirjoja Internetissä

Viikon sana

Raamattutunnit

Nuoret aikuiset

Yhteystiedot

Kristus-päivät

Tilauslomake

Linkkejä
Raamattutunnit

Efesosta Filadelfiaan
Per-Olof Malk (n. 1970)

Ilmestyskirjan kirjoittamisen aikaan Efeso oli Vähä-Aasian suurin kaupallinen keskus ja Aasia provinssin pääkaupunki. Se oli tunnettu "suuren äiti-jumalattaren Artemiin" palvonnan keskuksena. Artemiin temppeli Efesossa oli yksi silloisen maailman seitsemästä ihmeestä.

Efeso on siten sattuva kuva nykyaikaisesta, kaupungistuneesta, pakanallisesta kulttuuriyhteisöstä, kuva suorastaan meidän hyvinvointiyhteiskunnastamme. Mutta en usko, että ainoastaan Efeson ulkonaiset puitteet täsmäävät aikaamme, vaan varsin pitkälle myös Efeson seurakunta on siinä tilassa, missä seurakuntamme omassa yhteiskunnassamme ovat.

"Efeson seurakunnan enkelille kirjoita"

Sanat lausuu ylösnoussut Kristus, jonka olemus on kuvattu 1. luvun jakeissa 12-16 seurakuntien keskellä seisovana Ylimmäisenä Pappina, joka hohtaa valkeutta ja tulta ja jonka edessä pyhittynyt Johanneskin kaatuu kuin kuolleena maahan (17).

Efeson seurakunnan kohdalla Kristuksen olemuksesta palautetaan mieliin se, että Hän pitää käsissään seurakuntien tähtiä eli enkeleitä ja että Hän "käyskentelee" seurakuntien välissä (2:1). Tosin tekstissä sanotaan "seitsemän kultaisen lampunjalan" keskellä, mutta lampunjalka juuri kuvaa seurakunnan tehtävää: olla maailman valkeus ja kantaa todistus eteenpäin.

Pysähdyttävää on nähdä tämän ilmestyksen paljastamana, että Herra Jeesus kulkee seurakuntiemme keskellä niitä tarkastellen ja arvioiden. Ei ole yhdentekevää, miten seurakunnissa toimitaan, sillä ellei lamppu loista oikein, se siirretään sytyttäjänsä toimesta syrjään.

Tästä puhuminen aloittaa useimmiten loputtoman keskustelun täynnä perusteluja ja selityksiä. Kuka voi toisen työtä käydä arvostelemaan, kuka voi käydä oikeutta jakamaan.

Mutta tässä ei puhu ihminen vaan Herra. Hänen edessään ei käydä neuvottelemaan siitä, onko jokin hyvää vai huonoa, sopiiko tämä tai tuo seurakuntaan. Hänelle ei sanota: "Mistäs sen niin tietää...", sillä kun Hän sinkauttaa sanat "Minä tiedän sinun tekosi" (2:2) on asia käsitelty loppuun. Hän tietää – salaisuudetkin ihmisten sydämissä.

Missä ovat ne seurakuntien työntekijät, papit ja muut, jotka ovat loppuun asti ajatelleet tämän. Seurakuntien työ ei pidä miellyttää maailmaa vaan seurakuntien Päätä. Neuvon sana ei tule gallupeista, vaan Häneltä, jonka ääni on kuin "paljojen vetten pauhina" (1:15). Saisimmepa riittävän palan tämän Ylipapin edessä niin ettemme laskettelisi mitä tahansa saarnatuoleista ja muilta puhujapaikoilta, ettemme suostuisi mihin villitykseen tahansa seurakuntien työmuotojen kohentamiseksi.

Efeson seurakunta ei ollut joutunut pois oikeasta tehtävästä, päinvastoin, sen työ ja muu toiminta saa kiitosta Herralta. Itse asiassa Efeson seurakunta sopisi toimintansa puolesta malliseurakunnaksi monille seurakunnille tänään. Siellä nähtiin todella vaivaa (2:2) sielujen pelastukseksi, vaikeuksien keskellä yllettiin siihen kärsivällisyyteen, josta Uusi testamentti niin usein puhuu, mutta joka jää useimmiten vain tavoitteeksi, henkien erottamista oli harjoitettu ja torjuttu harhat ja väärät opettajat. Jeesuksen nimen tähden oli maailmankin taholta saatu paljon kantaa, mutta silti oli jaksettu jatkaa.

Mikä seurakunta! Tarkkaan katsoen, puuttuuko tästä mitään?

Seurakunta itse ei nähnyt puutettaan. Se näki kaiken olevan järjestyksessä, toiminnan tehokasta ja innon suurta. Mutta 4. jakeessa tulee Herran "mutta"; "Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi" (2:4).

Sanat osuvat seurakunnan vastuunkantajien ja jäsenten sydämiin ja paljastavat kammottavan tosiasian: Toiminnan motiivina ei enää ole rakkaus Herraan, rakkaus veljiin ja rakkaus katoamattomiin sieluihin. Työ on syrjäyttänyt ytimen, tullut pääasiaksi sielullisella tavalla. Ohi on aika, jolloin Paavali saattoi kirjoittaa tälle perustamalleen seurakunnalle: "Kun kuulin... teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan, en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne kun muistelen teitä rukouksissani" (Ef. 1:15-16).

Silloin alussa rakkaus sytytti sielut työhön ja vaati liikkeelle. Mutta nyt oltiin työssä ja liikkeellä, oli toimintaa ja oikean opin puolustusta, mutta lähtökohta oli kadonnut.

Liekö Paavali jo Hengessä nähnyt jotakin tästä, kun hän kirjeensä 3. luvussa sanoo notkistavansa polvensa Isän edessä – "niin, että te rakkauteen juurtuneina ja perustuneina voitte kaikkien pyhien kanssa... oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä" (Ef. 3:14.19).

Herran sanoista Efeson seurakunnalle näkyy, ettei rakkaus ole vain kaikkea tietoa ylempänä, vaan myös oppia ja toimintaakin korkeampi. Rakkauden puutetta ei voida korvata millään – aktiivisimmallakaan työskentelyllä tai suurimmillakaan uhreilla. Täsmälleen on asia ilmaistu 1 Kor 13 alkujakeissa: "Vaikka minä... ei se mitään hyödyttäisi".

Efeson seurakunnan usko ja teot olivat olkia niin kauan kuin niistä puuttui rakkaus. Ne kyllä ehkä olivat näyttäviä, mutta ne oli silti tuomittu palamaan viimeisessä tutkinnassa. Siksi niitä ei kannattanut jatkaa. Vain parannus saattoi muuttaa tilanteen: "Muista siis, mistä olet langennut ja tee parannus... mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta", sanoo Herra seurakunnalle.

Kuuluvatko ehkä nämä sanat myös meille tänään sen hälinän ja toiminnan keskellä, missä me elämme? Vai olemmeko me "rakkauteen juurtuneita ja perustuneita"? Ilmeneekö toiminnassamme rakkaus "kaikkia pyhiä kohtaan" (Ef. 1:15)? Rakkaus ei voi olla kappale oppia. Sitä joko ei ole lainkaan tai sitten me rakastamme – ja silloin se ilmenee. Jumalan rakkaus ilmeni Pojan antamisena: "Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa" 1. Joh 4:9. Ja Johannes jatkaa: "Jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme."

Rakkaus ei ole sivuseikka, sentimentaalinen piirre joidenkin uskovien luonteessa, vaan Jumalan ajatusten ja tekojen ydin ja myös Häneen uskoviensa suurin lahja. Todella ei vain käsky, kuten Jeesuksen sanoista "Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut" voisi päätellä, vaan samalla myös Pyhän Hengen vaikuttama lahja tai hedelmä: "Hengen hedelmä on rakkaus..." Gal 5:22.

Tässä vielä tarkennus: Jumala rakastaa aina Kristuksen läpi. Kun Jumala rakastaessaan lähestyy ihmistä, hän antaa Kristuksen lähestyä ihmistä. "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän lähetti Poikansa..." sanoo Johannes, Joh. 3:16. Kun Jumala rakkaudessaan vetää ihmistä puoleensa, hän vetää tätä Kristuksen luokse. "Tulkaa minun tyköni kaikki..." sanoi Jeesus.

Kristuksen rakkaus on Jumalan rakkautta. Kun Jumala rakastaa Kristuksen kauttaan, Kristus vetää syntiset luokseen, sovituksen ja armon yhteyteen. "Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi." 1. Joh. 4:10. Jumalan rakkaus on Kristuksen kuolema meidän sijastamme, syntien sovitus.

Kun seurakuntiimme ja keskinäiseen kanssakäymiseemme tulee tämä rakkaus, ei meiltä kysytä voimaa tai suuria tekoja. Tästä on kirje Filadelfian seurakunnalle riittävä todistus. Filadelfian seurakunnalla ei ollut esitettävänään voimaa ja suuruutta, se oli pieni ja heikko. Se ei kyennyt paljoon. Mutta silti Herran kirjeessä sille ei ole arvostelun sanaakaan, vaan ihmeellinen lämpö hohtaa seurakuntaa kohti (3:8). Voiman käytöllä ei kukaan pelastu, mutta rakkaudella, joka ilmenee armeliaisuutena, voidaan suuretkin synnit peittää Jumalan ja ihmisten edessä. Johannes vetoaakin uskoviin: "Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme." 1. Joh. 4:11. silloin vaatimukset muuttuvat auttamiseksi niin kuin Jumalakaan ei vaadi kun hän antaa Poikansa pelastaa langenneen.

"Filadelfia" tarkoittaa veljesrakkautta. Veljesrakkauden täyttämälle seurakunnalle Ylösnoussut itse avaa ovet työhön, eikä kukaan voi sulkea niitä (3:8). Voimaa ei tarvita rakkauden ilmapiirissä. Herra viihtyy ja tekee suurimmat tekonsa rakkauden ilmapiirissä. Rukoilkaamme sitä ilmapiiriä. Rukoilkaamme rakkauden Antajaa tulemaan seurakuntiimme ja keskellemme. Rukoilkaamme rakkauden hedelmää seurakuntiimme, sillä ilman rakkautta kaikki työmme palaa poroksi eikä siksi ketään hyödytä. Sillä rakkaus on anteeksiantamusta, rakkauden ilmapiiri Kristuksen armon ja laupeuden ilmapiiri.

* * *

Päivitetty 20.8.2004.