Nuoret
aikuiset
Jaakko Pirttiaho
Ihmisen osuus ja Jumalan
toiminta
Muutamia vuosia taaksepäin olin
eräässä seurakunnassa puhumassa Jumalan armosta. Puhuin, kuinka
Jumala toimii meidän puolestamme ja vaikuttaa meissä kaiken
hyvän tapahtumisen. Käsittelin muistaakseni pyhittäytymistä ja
korostin, että Jumala pyhittää meidät, emme itse voi sitä tehdä.
Kokouksen jälkeen eräs henkilö soitti minulle ja kehui puhettani
erinomaiseksi. Sitten hän lisäsi jotain, joka on jäänyt soimaan
mieleeni aina tänne asti: ”Mutta on ihmisellä jokin osa tässä
kaikessa. Ei Jumala ihan kaikkea tee ihmisen puolesta.” Tätä
ihmisen osuutta Jumalan armollisen toiminnan keskellä olen
yrittänyt selvittää jo joitain vuosia, aina tuosta
puhelinsoitosta lähtien. Aihe on melkoisen vaikea ja jakaa
paljon mielipiteitä. Seuraavassa on niitä löytöjä, joista olen
saanut nauttia aiheen kanssa taistellessani.
Jumala toimii, mutta...
Olemme varmasti kaikki valmiita
sanomaan, että Jumala on valtavan suuri ja voimakas ja Hän voi
tehdä mitä vain. Uskomme, että Hänellä on meitä kohtaan hyvä
tahto ja että Hän on valmis auttamaan meitä meidän ongelmissamme
ja antavan meille armoaan. Tiedämme, että Jumala on antanut
meille suuria lupauksia ja haluamme niiden toteutuvan
elämässämme. Tämä kaikki on todella hyvää ja oikeaa, Jumalan
itsensä meille ilmoittamaa. Hän tahtoo siunata elämäämme ja
antaa meille hyvää! Tällaisen varmuuden perään meillä saattaa
kuitenkin olla ajatus siitä, että tämä kaikki on ehdollista.
Nämä Jumalan lupaukset, Hänen suunnaton armonsa ja rakkautensa
ovat voimassa samalla tavalla kuin vanhan liiton aikana: jos
pidät Hänen käskynsä, saat kokea Hänen ihmeellistä voimaansa.
Jos taas epäonnistut tekemään Hänen tahtoaan, kaikki nuo
suurenmoiset asiat menevät ohitsesi, et enää ole niiden
ulottuvissa.
Ihmisen osuus
Ihmisen osuus voi olla
ajatuksissamme jotain seuraavaa: pitää Jumalan antamat käskyt
tai ainakin yrittää parhaansa niiden suhteen, lähestyä Jumalaa,
olla Jumalalle auki, antautua ehdoitta, pitää itsensä puhtaana
ja siten käyttökelpoisena ja arvollisena tai sitten, jos ei
mikään näistä oikein onnistu, ylipäätään haluta kaikkea hyvää ja
Jumalallista. Meistä jokainen saattaa määritellä tämän oman
osuutensa hieman eri tavalla mutta yhteistä kaikille on se, että
näin tehdessämme ajattelemme pitävämme oman osuutemme ja silloin
Jumala pitää omansa. Jumalan siunaus ja toiminta elämässämme on
siis seurausta siitä, miten itse olemme eläneet tai edes
halunneet elää. Tärkeintä on se, että ihminen yrittää ja antaa
kaikkensa, Jumala sitten armossaan tukee tätä ihmisen
yrittämistä ja antaa kaiken tarvittavan. Tämä ajattelumalli on
monesti hyvin salakavala ja vaatii Jumalan armollista valoa
paljastuakseen. Kyseessä on täsmälleen sama ideologia kuin
fariseuksilla oli: kukaan ihminen ei voi täyttää Jumala tahtoa
täydellisesti mutta ihmisen tulee yrittää tehdä niin kaikesta
sydämestään. Tämän jälkeen Jumala osoittaa armoaan tällaiselle
ihmiselle ja vaikuttaa Hänessä kaiken lopun puuttuvan. Lisäksi
Jumala katsoo sormiensa läpi sellaisen ihmisen puutteita, joka
kilvoittelee tosissaan.
Jumalan osuus
Voidaksemme vastata kysymykseen
ihmisen osuudesta meidän täytyy tarkastella Jumalan osuutta. Jo
Vanhan testamentin puolella Jumala lupasi olla varsin aktiivinen
ihmisen suhteen, Hän lupasi puhdistaa omansa kaikesta synnistä
ja vaikuttaa itse sen, että he eläisivät Hänen tahtonsa mukaan.
Jumala siis lupasi olla aktiivinen! Jumala lupasi itse tehdä ja
vaikuttaa oman tahtonsa tapahtumisen. Ajattele Jumalan
suunnatonta uhria meidän puolestamme: Kristus ristillä! Mikä sai
Jumalan rikkomaan itsensä ihmisen puolesta? Mikä sai Hänet
antamaan elämänsä puolestasi? Suunnaton armo, joka ei ole
mitenkään sidoksissa mihinkään siihen, mitä me olemme itsessämme
tai yritämme olla. Jumala tuli ihmiseksi – lähestyi ihmistä –
ilman, että ihminen sitä millään tavalla halusi. Raamattu
päinvastoin todistaa, että ”Hän tuli omiensa tykö, ja Hänen
omansa eivät ottaneet Häntä vastaan.” Tämä sama jumalallinen
periaate tulisi jatkua meidän elämämme jokaisena päivänä: Jumala
tahtoo ja myös tahtonsa mukaan toteuttaa.
Fredrik Wislöffin
kirja Ansaitsematon armo alkaa näillä sanoilla:
”Ihmisen oikea asenne Jumalaan nähden on olla saamassa – aina
vain saamassa.” Miten ihmeellistä! Se Jumala, joka yksin oli
aktiivinen meidän pelastamisessa, on yksin aktiivinen myös
meidän uskonelämässä. Jumala on se, joka ”vaikuttaa kaiken oman
tahtonsa ja päätöksensä mukaan.” Jumala vaikuttaa meissä
tahtomisen, antautumisen, pyhityksen ja koko hengellisen elämän
eri muotoineen. ”Hänestä, Häneen ja Hänen kauttaan on kaikki.
Hänelle kunnia iankaikkisesti!”
Jumalan armo ja Hänen lupaukset
meidän elämäämme kohtaan eivät ole ehdollisia, ne eivät ole
riippuvaisia meidän onnistumisista tai yrityksistä. Raamattu
selkeästi ilmoittaa, että kaikki Jumalan lupaukset ovat totta
Kristuksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että niitä ei ole sidottu
millään lailla meidän vaellukseemme vaan ainoastaan Kristuksen
sovitustyöhön. Nyt Jumalan armo ja rakkaus, Hänen valtavat
lupauksensa ovat joka hetki meidän, niitä ei voida mitenkään
ansaita.
Vedenjakajalla
Palaamme vielä hetkeksi
pohtimaan ihmisen osuutta. Meillä jokaisella on luonnostamme
siis seuraavanlainen hengellinen yhtälö, ainakin alitajuisesti:
Jumalan toiminta
+ ihmisen toiminta
= Raamatun mukainen hengellinen elämä
Me kipuilemme monesti joko
näkyvällä tavalla tai sitten salaa sisimmässämme sitä, että emme
kykene täyttämään kuvittelemaamme ihmisen osuutta. Tällöin
ajattelemme jäävämme paitsi Jumalan siunauksista ja paremmasta
hengellisestä elämästä. Myöskään armoa emme kykene ottamaan
vastaan, sehän ei kuulu näin surkealle kristitylle. Yhtälö ei
toimi, koska ihminen pettää oman osuutensa. Toisaalta taas, jos
yhtälön koetaan toimivan (ei ole kuitenkaan tae todellisesta
hengellisestä elämästä, voi olla vain ihmisen omaa
tyytyväisyyttä, omavanhurskautta), ihminen kokee onnistuvansa
täyttämään osuutensa ja ottaa siitä itselleen kunnian.
Jumala joutuu monen
nöyryytyksen kautta osoittamaan meille, että kaikki on Hänen
armonsa varassa, meillä ei ole itsessämme mitään. Joudumme
lankeamisten ja hengellisen kuivuuden aikoina näkemään, ettemme
pysty millään tavalla toteuttamaan Jumalan tahtoa, saati olemaan
edes yhteistyössä, meidän elämä on vain puhdasta Jumalan armon
ilmentymää. Tällöin kristityn hengellisen elämän yhtälö muuttuu
ratkaisevasti seuraavalla tavalla:
Jumalan toiminta =
Raamatun mukainen heng. elämä
– ihmisen osuus
Muutimme yhtälöä matemaattisten
sääntöjen mukaan ja huomaamme, että Jumalan toiminta takaa
meidän hengellisen elämän onnistumisen. Toiseksi huomaamme, että
ihmisen osuus onkin alkanut häiritä ja vähentää kypsää ja
raamatullista hengellistä elämää. Tämä onkin todellinen ongelma
monille meistä; hengellistä elämäämme ei pilaa yrittämisemme
puute vaan sen olemassaolo!
Jumalan ja ihmisen suhde
Kuten jo äsken mainitsin,
ihmisen osuus on aina olla vain vastaanottamassa. Tämä ajatus
saattaa olla joillekin uskoville vastenmielinen ja jopa
herjaava. Mutta juuri tässä onkin evankeliumin mieletön
kirkkaus: Kristus on jo tehnyt kaiken, ihmisen ei enää tarvitse
olla mitään. Jumalan armo on niin valtava asia, että se on kuin
suuri peitto, jonka alle kristitty menee lepäämään. Suuri Jumala
pitää huolta pienestä ihmisestä, toimii tämän puolesta ja
vaikuttaa tahtonsa tapahtumisen.
Jumalan armossa on se ongelma,
että ihminen voi torjua sen pois. Kuinka ihminen torjuu Jumalan
armon? Pitämällä vahvasti kiinni omasta osastaan, siitä
yhtälöstä, jossa hän on ratkaisevalla tavalla mukana Jumalan
toiminnassa. Ihminen pystyy tällä omalla tekemisellään ja
yrittämisellään rajoittamaan Kaikkivaltiasta Jumalaa! Huomautan
kuitenkin, että meillä kaikilla on tällaiseen Jumalan
rajoittamiseen vahva taipumus ja Jumalan täytyy kitkeä sitä
meistä pois.
Ihmisen osuus on luottaa
Jumalaan ja Hänen toimintaansa, luottaa evankeliumin
suunnattomaan voimaan! Ihmisen osa on pysyä paikallaan jotta
Jumala voisi olla liikkeellä. Ihmisen osa on levätä jotta Jumala
voisi olla aktiivinen ja toimia. Ihmisen osa on olla ”osaton”
jotta Jumala saisi kaikki osat! Hän haluaa toimia, Hän haluaa
olla aktiivinen ja Hän haluaa aina olla tekemässä!
Aiheeseen liittyviä
Raamatunpaikkoja:
- Joh. 1: 11
- Hes. 36: 25-27
- Ef. 1: 3
- Ef. 1:11
- Fil. 2: 13
- 1. Tess. 5: 23
- 2. Tess. 1:11
- Tiit: 2: 11-12
- Room. 11: 36
- 2. Kor. 1: 20
* * *
Päivitetty
25.6.2007
|